03 toukokuu. 2024
19:00
155 Day(s) Ago
More Information
30-32 €
Tiketti
Pääsymaksu
Tapahtuman kuvaus
Suomen kuuluisimpiin ja kovimpiin rock-bändeihin lukeutuva Peer Günt nähdään perjantaina 3.5. Skenesalissa!
Menestykseen Peer Günt ponkaisi vuonna 1984 Rockin SM-kilpailuissa, joissa kilpailivat Peer Güntin lisäksi mm. Kolmas Nainen. Debyyttialbumin Peer Günt (1985) jälkeen levyjä ilmestyi tasaiseen tahtiin aina 90-luvun puoleenväliin saakka. Bändi piti taukoa vuosituhannen vaihteessa, mutta teki paluun vuonna 2005 albumilla No Piercing, No Tattoo peräti yhdentoista vuoden levytystauon jälkeen. Vuonna 2006 yhtye palasi esiintymislavoille uudella kokoonpanolla, ja sen jälkeen se on julkaissut albumit Guts and Glory (2007), Buck the Odds (2009) sekä livelevyn Live Today, Gone Tomorrow (2011).
Peer Günt on menestyksekkään uransa ajan kulkenut omaa heavy-rock’n’blues -polkuaan, ja bändillä on takanaan tuhansia soitettuja keikkoja. Tämä vaatimaton – mutta tinkimätön – yhtye on soittanut itsensä suomalaisten sydämiin rehellisellä rock’n’rollilla ja rautaisella livemeiningillä. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Backseat, Bad Boys are here, Bartender ja I Don’t Wanna Be a Rock’n’Roll Star.
Peer Günt on:
Timo Nikki – kitara, laulu
Pete Pohjanniemi – basso, taustalaulu
Sauli ”Sakke” Koivula – rummut,taustalaulu
Timo Nikki – kitara, laulu
Pete Pohjanniemi – basso, taustalaulu
Sauli ”Sakke” Koivula – rummut,taustalaulu